Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: Siru

30.08.2009 15:33
Lähdin kenneliin ekaa kertaa,äiti toi minut autolla.
Koputin oea,ja sieltä tuli Iida avaamaan.
-Moi,sanoin ujona."Olen Maddyn ja Danin hoitaja.Missä ne ovat?".
-Maddy on ulkona aitauksessa,ja Dani on täällä sisällä.
-Okei,katson eka vaikka Maddyn.

Lähdin aitaukselle.Siellä oli paljon koiria.Muistelin Maddya.Kun en mitään keksinyt kutsuin sitä:"Maddy!Tänne tyttö!".Sitten sieltä tulikin Kultainennoutaja.Kaippa se oli Maddy.Katsoin kennelin esitettä.Joo oli se Maddy!

Otin sen ulos.Vein sen sisään.Katselin paikkoja.Löysin sieltä korin jossa luki "My last Memory".Katsoin mitä siellä oli,ja kori oli hoitokori.Otin sieltä pehmeän harjan.Harjasin Maddya sillä.Se oli helppoa,Maddyn luonteen ja minun kokemuksen avulla.

Otin flexin ja laitoin Maddyn kiinni.Vein sen pihalle ja lähdin lenkille.

Kiersimme metsäpolkua ja sieltä meille.Ponini hirnui.
-Napoleon!Moi tulen kyllä!,Huusin ponilleni.
Jatkoimme matkaa ja kävimme koirapuistosssa.Opetin Maddya antamaan tassua ja sen sellaista.Ja hyvin osasi!  Kello alkoi jo tulla 12:00 ja piti lähteä kennelille. Meillä oli ollut hauskaa.

Kun kennel näkyi,juoksimme hetken.Pihassa avasin oven ja päästin Maddyn sisään.Kävin täyttämässä sen ruoka- ja juoma'astiat.

Annoin Maddyn syödä ja kävin katsomassa Dania.Se nukkui.Täytin sen astiat.Kun se näytti vain nukkuvan ajattelin mennä kotiin hetkeksi,mutta sitten kuului Iidan huuto:"Kuka haluaa mehua ja voileipiä!".Kävin katsomassa ja oli siellä pöytä täynnä leipiä,jugurttia ja juotavaa.Otin siitä vähän.Kun Maddy oli syönyt,harjasin sen kertaalleen.Katsoin Danin mutta se oli tänään uneliaalla päällä.

Äiti tuli hakemaan ja piti lähteä. Ei kai jo nyt!Okei olin ollut jo ainakin kolmetuntia.Kaippa se riittää."Moi!"

L
LO
LOP
LOPP
LOPPU
LOPP
LOP
L O
L

Tv:Siru & Maddy
Ps.Kirjotan nimimerkillä: Siru.Vaik oon **Siru**.

Nimi: Tellu

17.08.2009 10:43
Tuli kennelille hymyhuulella, saisin vihdoinkin nähdä ihanan Ellien! <3
Koputin kennel rakennuksen ovea ja Iida tuli avaamaan.
- Hei, mä oon se Ellien uusi hoitaja! Sanoin hänelle hieman ujona.
- No, mukavaa. Ellie on tuolla ulkoaitauksessa.
- Juu, menen heti katsomaan! Sanoin ja kävelin reippain askelin toista ulkoovea kohti.
Avasin oven ja vastaan tuli ihana tuoksu... Koiria!
Aitaukset olivat valtavat ja koirilla näytti olevan paljon puuhaa.
Selailin siellä löytääkseni oikean "roturivin" missä olisi Ellie.
Kun vihdoin näin Ellien se oli super suloinen! <3
Avasin aitauksen oven ja astuin sisään ja tervehdin pientä, pörröistä, mustaa koiraa joka tuli luokseni häntä heiluen.
- Hei söpöliini, sanoin Ellielle lempeällä äänellä. Ellie haukahti, ihankuin se olisi hyväksynyt minut.
Sitten menin hakemaan kaulapannan ja flexin.
Laitoin kaulapannan Ellien kaulan ja kiinnitin flexin. Ja lähdettiin.
Kiersimme metsäpolkua pitkin ja sen jälkeen kuljimme aika pitkää hiekka tietä. Poikkesimme purolle ja Ellie sai vähän juoda raikasta vettä!
Onneksi minulla oli oma juomapullo mukana!
Kun minä ja Ellie oltiin juotu heittelin sille keppiä. Se nouti joka kerta kiltisti sen takaisin.
Kunnes oli aika lähteä kenneliä päin.
Kiinitin jälleen flexin ja lähdimme.
Ellie ravasi koko ajan kiltisti vierelläni.
Tapasimme tullessa monta eri koiraa ja annoin Ellielle luvan tervehtiä jokaista!
Kun vihdoin pääsimme kennelille irrotin flexin ja kaulapannan ja Ellie juoksi vielä hetken kennun pihalla.
Sen jälkeen näin että kello olikin jo 17.55. Joten vein Ellien sisään sen häkkiin ja puhdistin sen pehmoisen nukkumaviltin ja täytin ruoka sekä juomakupin.
- Hyvää yötä, Ellie! sanoin pikku koiralle ja lähdin kenneliltä.

Vastaus:

Kiva tarina, harmi että lopetit hoitamisen.

Nimi: Ninni
Kotisivut: http://www.kennelvalentine.webs.com/

14.08.2009 17:06
No nyt vihdoin tämä hoitotarina jatkuu.. =) :

Lapun teksti jatkui vielä: P.S. Tassupyyhe on naulassa oven vieressä, ota oikea!
Luin lapun muutamaan kertaan painaakseni tekstin mieleeni. Minun oli siis itse siivottava Natalian tarha. Itse asiassa ajatus oli hauska - en ollut koskaan aiemmin siivonnut koiratarhaa! Hmm... Mikä päivä tänään oli? Perjantai, ehkä se oli siivouspäivä.
Mietin, lisäisinkö vettä kaikkien koirien kuppeihin, vai oliko minun tarkoitus hoitaa vain omat hoidokkini. Päätin tehdä homman kunnolla, joten laitoin kaikille koirille uudet vedet - tuskin kukaan siitä pahastuisi. Vedenvaihdon jälkeen lakaisin Natalian tarhan nurkasta löytyvällä lakaisuharjalla siistiksi. Sitten ravistelin Natalian nukkuma-alusen ulkona.
Koko toimenpiteistä koituvan ajan Natalia istui kiltisti oven edessä hihna lattialla. Koira heilutti häntäänsä, kun kävelin ohi ja sai näin tuhdin pinon kehuja.
En ensin tajunnut, mitä Iida tarkoitti "luukulla", mutta pian huomasin Natalian tarhan takaosassa olevan kahvan, josta saattoi selvästi ottaa kiinni ja vetää. Kävelin parin tarhan ohi ja katsoin, oliko niissä tuollista samanlaista "kahvaa" - niissä oli. Palasin Natalian tarhalle ja kävin kokeilemassa kahvaa. Vedin sitä vasemmalle ja sen takaa paljastui aukko, jonka kautta pääsi ulkoaitaukseen.
"Tarkistettu", mutisin ja suljin luukun. Ulko-oven vieressä oli siisti rivi pyyhekoukkuja, joissa jokaisessa roikkui erilainen pyyhe. Pyyhe oli joko muumi- tai tassunjälkiaiheinen. Jokaisen koukun yläpuolella oli pieni nimilaatta, jossa luki koiran nimi. Bongasin Natalian nimen ja tartuin pyyhkeeseen. Harmikseni se oli oranssi tassunjälkipyyhe, jonka alareunaan oli kirjailtu kultaisennoutajan profiili. En löytänyt Jasperin pyyhettä, joten arvelin sen olevan jossakin muualla. Kuivasin Natalian tassut ja ripustin märän pyyhkeen takaisin naulaan. Irrotin hihnan koiran pannasta ja päästin sen tarhaan. Natalia seisoi hetken jaloissani rapsutettavanani, huomasi sitten ruuan ja ryhtyi syömään. Suljin tarhan oven ja asetin taluttimen paikoilleen. Nyt menisin tapaamaan Jasperia!

Jatkuu..


Tuli nyt lyhyt jatko-osa. Tämä oli niinkuin yksi sivu vihkostani, johon käsin tarinan kirjoitin, ja jäljellä on vielä 4½ sivua Jasperista... Nyt kuitenkin laiskottaa ja mieli tekee omien sivujen pariin, yritän jatkaa huomenna pidemmän pätkän! =)

Vastaus:

Oukhei.
Hyvä jatko, odotamme innolla lisää!

Nimi: Iida

12.08.2009 21:33
Hoitajaat?? Missä luuraatte?
Odotan tarinoitanne. xP

Nimi: Riika

07.08.2009 09:46
Voisitko poistaa ton äskesen?

Vastaus:

Juu, poistettu. xP


-Iida

Nimi: Ninni
Kotisivut: http://www.kennelvalentine.webs.com/

06.08.2009 13:09
Jatkoa...

Kosketin varovasti valkomustan koivun runkoa. Luonnonystävänä pakkomielteeni oli kaikenlaiseen elävään - kasviin tai eläimeen - ystävällisen siteen luominen. Olin aina tuntenut osaavani luonnon kieltä, niin hölmöltä kuin se kuulostikin. Olin oppinut myös ymmärtämään eläimiä, mikä suurinmaksi osaksi johtui enoltani lainaamasta kirjasta "Koiran elekieli"...
Viimein selviydyin sisälle portista. Vatsassani kupli jännityksestä. Vastaani ryntäsi kaksi iloista ja pörröistä koiraa, jotka tietääkseni olivat rodultaan lagotto romagnoloja.. Kyykistyin ja otin vastaan tervehdykset suukkoineen. Hetken kuluttua jostain päin metsikköä ilmestyi tyttö, jolla oli kädessään kaksi koiran hihnaa.
"Oi anteeksi! Mä unohdin portin auki ja nää juoksi heti tänne sua vastaan ennen kun mä ehdin edes paikkaa sanoa!" tyttö pahoitteli. "Ei kai ne vaan hyppiny sua vasten?" hän sitten kysyi katsellen huolestuneesti hieman ravanruskeaksi muuttunutta huppariani ja keltaista T-paitaani.
"Ei.. Pahasti ainakaan. Nää vaatteet on kärsiny mutajäljistä ennenkin", vastasin. "Ja onhan pesukoneet keksitty, enkä mä yhtään pistä pahakseni, jos koirat hyppii vasten - se on oikeestaan ihan kivaa.. Tietysti mä komennan aina omia koiria, jos ne hyppii vieraita ihmisiä vasten mutaisilla tassuilla..." aloin selittää.
"Juu... Tulitsä hoitamaan vai?" tyttö kysyi. Vastasin myöntävästi.
"Mä olen Iida, "ylläpitäjä" siis", tyttö kertoi.
"Ninni, tai ei se ole mun oikea nimi, vaan mun entisen kanin nimi!, esittelin itseni. "Mä vaan olin kiintynyt siihen niin kovasti... Se ostettiin meille 1-vuotaana, ja se kuoli meillä alle 2-vuotiaana tuntemattomasta syystä", surkuttelin. "Ninni on mun onnentähti ja suojelusenkeli, ja se jotenki elää vielä mun sydämessä.!
Iida kuunteli Ninni-kanini koko tarinan ja kysyi sitten, ketä olin tullut hoitamaan.
"Nataliaa ja Jasperia", vastasin ja Iida neuvoi, missä koirien tarhat olivat. Kuuntelin ja kiittelin ja seurasin sitten, kuinka tyttö katosi sisälle koirat perässään.
Kävelin märkää nurmikkoa pitkin kohti pitkänomaista kennelrakennusta, joka oli vastapäätä ilmeistä asuinrakennusta, johon Iida oli koirien kanssa kadonnut.
Kennelrakennuksen takana oli suuri, erillinen ulkoaitaus, johon pääsi ilmeisesti joistakin sisällä olevista tarhoista. Aitauksessa telmi kolme erirotuista koiraa. Seurasin hetken niiden leikkiä ja siirryin sitten kennelrakennuksen ovelle, jonka nykäisin auki. Oven takana oli pienehkö oleskeluhuona, joka sisälsi kaksi sohvaa, pienen pöydän ja korin, joka oli täynnä Koiramme-lehtiä. Päällimmäisenä oli uusin lehti, jonka kannessa oli kolmen australianpaimenkoiran kuva.
Huoneen perällä oleva ovi vei minut itse kennelin puolelle. Yllätyksekseni vain yksi koira haukahti; juuri unesta herännyt labradorinnoutaja.
Kävelin verkkaisesti tarhariviä pitkin tervehtien jokaista asukasta ystävällisin sanoin ja nopein rapsutuksin. Koirien päälakiin en koskenut, sillä tiesin, etteivät ne pitäneet vieraan ihmisen koskettelusta päähän.
Jokainen tarha oli siisti, puhdas ja viihtyisä, vettä oli tarjolla ja jokaisella oma pehmeä viltti tai patja. Tarhan ovessa luki aina koiran nimi, pieni luonnekuvaus ja muut tärkeät tiedot. Jokainen tarha oli myös numeroitu. Iida oli kertonut, että Natalian tarhan numero oli 5 ja Jasperin 13 - siis minun lempi- ja onnennumeroni! Mikä tuuri!
Numerot oli sijoiteltu niin, että oikealla puolella olivat parilliset ja vasemmalla parittomat numerot. Pian löysinkin viitostarhan. Kaunislinjainen kultainennoutaja makasi tummanpunaisella patjallaan pää sievästi käpälien päällä. Minut nähdessään se kohottautui ja tuli innoissaan tervehtimään. Luin vielä kertaalleen Natalian tiedot ja avasin sitten haan ja menin sisälle tarhaan. Natalia viuhtoi iloisesti edestakaisin ja yritti kaikin tavoin miellyyttä minua. Kyykistyin koiran viereen ja rapsuttelin sitä joka puolelta. Olin heti aivan omistautunut tälle hellyttävälle olennolle.
"Lähteekö tyttö ulos? Lenkille?"
Natalia höristi korviaan ja heilutti häntäänsävoimakkaasti puolelta toiselle. "Hyvä tyttö!"
Päätin viedä Natalian ja Jasperin ainakin toistaiseksi erikseen, että ne ehtisivät tutustua minuun kunnolla ja minä kunnolla niihin. Kaiken lisäksi olin ajatellut aloittaa Jasperin kouluttamisen hetimiten, eikä se luultavasti onnistuisi, jos minulla olisi toinenkin koira mukana.
Kun Natalia oli tervehtinyt minua tarpeeksi, nousin ja poistuin tarhasta irrottaakseni koiran nahkahihnan tarhan oven ulkopuolella olevasta naulasta. Natalialla oli kaulassaan nahkapanta, johon tottuneesti napsautin hihnan. Talutin Natalian ulos tarhasta ja huomasin, että aivan Natalian tarhan vasemmalla puolelle oli myös ulko-ovi. Natalian tarha ei siis ollut aivan toisen koiran tarhan vieressä, vaan oven toisella puolella, mikä oli toisaalta parempi, sillä Natalia murahti hieman toiselle natulle.
Kun astuimme ulos puhtaankosteaan ulkoilmaan, luulin jo hetken, että olimme päätyneet ulkoaitaukseen, jossa hetki sitten olin nähnyt telmivät koirat, sillä ympärillämme kiersi koirankestävä verkkoaita.Helpotukseni oli suuri, kun tajusin, että olimmekin ulkoaitausten välissä, emmekä suinkaan niiden sisällä. Aitauksia oli siis kaksi, toinen tarhoille 1-10 ja toinen tarhoille 11-20. En kuitenkaan millään keksinyt, miten toisella puolella kennelrakennusta olevat koirat pääsivät näihin ulkoaitauksiin..
Kuljin Natalia edelläniensin ulkoaitauksen viertä ja sitten poikkesin kapealla metsäpolulle, jota pitkin arvelin Iidankin koirineen kävelleen - ainakin kosteaan mutaan oli painunut kauniita, täysin synmetrisiä tassunjälkiä. Natalia tassutti reippaasti edelläni vältellen kuraa ja lätäköitä hihnan kuitenkaan kiristymättä. Kun polku hieman leveni, Natalia siirtyi vierelleni ja jolkotteli tahdissani pysähtyen aina sillointällöin haistelemaan ja tekemään tarpeitaan.
Annoin koiran mennä minne mieli, sillä en oikein itse vielä tuntunut paikkoja - Natalia määräsi reitin. Määrätietoisesti se kääntyi haaraantuvasta polusta mielestään oikeaan suuntaan. Parin kilometrin jälkeen metsä loppui ja saavuimme jalkakäytävälle, jota pitkin Natalia minua vei jonkin matkaa. Pian tiestä haarautui jälleen metsään vievä kinttupolku. Tunnistin vähän matkan päässä olevan kadunnimen tieksi, jonka loppupäässä Tuulen Huikeen kennel oli. Natalia kääntyi kinttupolulle ja minä menin perässä koiraan täysin luottaen. Hetken kuluttua löysin itseni sen portin edestä, josta Iida oli tullut, ja jonka hän oli sanonut jättäneensä auki. Avasin portin ja kiersimme etummaisen ulkoaitauksen ovelle, josta olimme menneet uloskin. Avasin oven ja komensin Natalian odottamaan, että saisin jostain käsiini tassunkuivauspyyhkeen. Kun kuljin Natalian tarhan ohi, satuin tahattomasti vilkaisemaanhoidokkini tarhan ovea. Verkkoon oli kiinnitetty ruutupaperille kirjoitettu viesti, jossa luki:

Hei Ninni!
Annoin ruokaa koirille, Jasper odottaa tarhassaan lenkitystä. Lisäisitkö vettä koirien kuppeihin? Natalian tarha täytyy lakaista ja patja rapsia. Tarkista luukku.

-Iida


Jatkuu jälleen... =)

Vastaus:

Todella mahtva jatko, tykkäsin aivan hirveästi kennelin kuvauksesta. Jatka samaan malliin.

P.S. Koska menen tänä yönä lomalle annan jo nyt tassuja, joilla voit ostaa tavaroita. Saat ensimmäisistä kahdesta tarinasta yhteensä 150t.
Voit jo ostaa tavaroita kaupasta ja käyttää niitä, vaikka en voikkaan merkitä niitä tietoihisi.

-Iida

Nimi: Ninni
Kotisivut: http://www.kennelvalentine.webs.com/

05.08.2009 14:54
Kirjoitanpa nyt ensimmäisen tarinan, kun pääsin taas koneelle. Kirjoitin tarinani ensin käsin, vaikken edes tiennyt, saanko hoitaa..  Eli tässä on:

Kietaisin hiukseni poninhännälle ja kiinnitin otsahiukset pinneillä päälaelle. Vilkaisin itseänä peilistä ja hymyilin hölmöydelleni - koiriahan ne vain olivat, eivät ne ulkonäöstäni välittäisi. Heti perään sain jo moittia itseäni. Miten niin "koiria vain", koirathan olivat minulle kaikki kaikessa, enkä koskaan halua luopua koirarakkaudestani tai haaveesta kasvattaan vanhempana kultaisianoutajia ja cockerspanielija, jotka tällä hetkellä ovat kaksi suosikkirotuani. Luulen, että kultainennoutaja on juuri minun rotuni, sillä suosikkirotunani se on ollut jo lähes seitsemän vuoden ajan. Olen aivan myyty kotikatuni toisessa päässä asuvalle Nemo-kultsulle, ja aina kun ja jos näen sen ulkona kotinsa rappusilla makaamassa sydämeni jättää monta lyöntiä väliin ja hidastan niin reilusti, että luulen lähinapuureidenmiettivän, onko tuo tyttö päästään ihan kunnossa, sillä kävelen Nemon talon ohi päivästä toiseen...
Läimäytin vessan oven kiinni ja kyykistyn rapsuttamaan ulko-oven edessä makaavaa Alma-koiraamme. Toinen koiramme Ponzo kimpoaa boksistaan oitis, kun käteni koskettaa ovenkahvaa. Alma ja Ponzo ovat molemmat norfolkinterrierejä, Alma 6-vuotias narttu ja Ponzo, joka on minuun täysin kiintynyt, 2-vuotias uros. Molemmat ovat ulkoiluhulluja tapauksia, tosin vanhempi Alma on jo rauhoittunut hieman. Autojen jahtaamisesta se ei kuitenkaan vielä ole luopunut - terrierinomainen saalistusvietti ei ole väistynyt.
Komensin Ponzoa ja työnsin sen jalallani pois ovenraosta. "Ei tule."
Koira jäi pettyneen näköisenä istumaan oven eteen, Alma käpertyi rottinkikoriinsa. Pujotin balleriinakengät jalkaani ja kaappasin harmaan hupparin käsivarrelleni.
"Sä et voi tulla mukaan, Ponzorno", puhuin Ponzolle oven takaa tietämättä, oliko se siinä enää. "Odota täällä, odota, paikka. Mamma menee katsomaan toisia koiria, mamma tulee kohta."
Tarkastelin mietteliäänä taivaalla seilaavia pilviä pohtien, ottaisinko sateenvarjon mukaan vai en. Lopulta suuntasin rappuset alas pihatielle ilman sateenvarjoa. Olin jo pääsemässä ulos vihreistä porteistamme, kun ajattelin, että olisi joutuisampaa pyöräillä kuin kävellä. Palasin talolle ja kaivoin avaimet taskustani. Hain pyöräni entisenä autotallina toimineesta "varastostamme" ja hyppäsin selkään.
Poljin melko lujaaeteenpäin. Vaikka olin katsonut ajo-ohjeen netistä ja paikallisesta kartasta, en ollut erityisen varma normaalisti moitteettomasti toimivansuuntavaistoni suhteen...
Kun saavuin sen tien alkuun, jonka varrella kenneli sijaitsi tajusin, etten ollut ajanut kertaakaan harhaan tai kiertänyt ylimääräistä lenkkiä. Hymyilin helpottuneena ja polkaisin pyöräni jälleen vauhtiin. Tuulen Huiskeen kenneli oli lähes viimeinen talotien varrella. Itse taloa ei näkynyt ollenkaan, joten olin vähällä ajaa ohi, kunnes viime hetkellä huomasin puisen kyltin, jossa luki "Kennel Tuulen Huiskeen" ja talon osoite. Kylttiin oli kaiverrettu myös koiran pääprofiili, joka esitti selvästi labradorinnoutajaa. Tein äkkikäännöksen kennelin pihatielle, joka oli pitkä, kiemurteleva ja hiekalla päällystetty.
Poljin hitaasti tietä pitkin kohti taloa ihaillen siististi leikattua nurmikkoa ja kauniita koivuja, joiden lehdet olivat jo alkaneet kellastua. Olin niin ensivaikutelman lumoissa, että melkein törmäsin kauniinruskeaan porttiin, jossa oli "Varokaa koiraa"-kyltti. Mietin hetken, minne jättäisin pyöräni, kunnes huomasin suuren koivun alla nököttävän, sievän vihreäksi maalatun kuusipaikkaisen pyörätelineen, johon sitten vein oman haaleanvaaleanvihreän pyöräni.

Jatkuu...

Tarina jäi nyt vähän typerään kohtaa - en edes vielä ehtinyt koirien luo - mutta toivottavasti ei haittaa, sillä en millään ehdi kirjoittaa koko tarinaa (josta tuli vihkoon tosi pitkä kerralla.. Jatkan siis pian!

Vastaus:

Toosi hyvä alku, tykkäsin varsinkin ympäristön kuvailusta.
Odotan innolla toista osaa

-Iida ja karvakuonot

Nimi: Riika

05.08.2009 10:02
Saavuin ensimmäistä kertaa Kennel Tuulen Huiskeeseen. Seisoin kennelin pihalla, ja edessäni oli iso L-muotoinen talo. Talo oli tehty kivestä ja se oli vaalea väriltään. sisältä saattoi kuulla koirien haukuntaa, jotka kantautuivat ulos. Tunnelma oli ihana. Joka puolella oli lehti metsää ympärilläni ja linnut lauloivat puissa.
-Pärjäätkö sä siel?, äitini kysyin autosta.
-No, en tietenkään, vitsailin ja äiti naurahti. Vilkutin vielä äidilleni, ja menin sisälle. Edessäni oli tauko tila. Taukotilasta löytyi sohva, pöytä, jääkaappi, suihkut ja WC:t. Kävelin, ja huomasin huoneen, mihin ei ollut ovea. Sielä oli kaapit.
-ARG! Unohdin uudet tavarat autoon!, huudahdin ja kaivoin puhelintäni esille.
-Äiti, missä sä oot?!, kysyin hätäisesti puhelimeen. Jos äiti oli jo lähtenyt, en voisi tehdä mitään mun rakkaan Irinan kanssa.
-No tässähän mä, äiti sanoi ja avasi oven.
-Mä huomasin, että sulta on unohtunut tavarat, äiti sanoi.
-Joo kiitos paljon, vastasin. Äiti lähti kiireen vilkkään sanotuaan heipat. Hänellä oli kiire töihin.
Ihmettelin, että missä kaapit olivat. Otin kuitenkin pussista ruokaa ja Menin taukotilaan, otin sieltä pakaste rasian, ja laitoin ruuan rasiaan.
-Ja nyt sitten Irinan luokse, sanoin.
Avasin oven, ja eteeni avautui pitkä käytävä. Käytävän kummallakin pitkällä sivulla oli paljon ovia, joissa oli muovi luukku, jonka pystyi avaamaan ja sulkemaan. Kurkistin yhteen luukkuun, ja joku kultainen noutaja jahtasi sielä häntäänsä. Ovia oli aina 1m päästä toisistaan. Kurkistin yhdestä muovi luukusta, ja sielä oli Irina. Kun näin Irinan, minun oli pakko hymyillä. Koira oli vain niiin söpö.
-Irinaa..., sanoin luukusta lempeästi ja avasin oven lopulta. Irina nosti päätään, ja hukahti iloisesti. Se nousi nurkasta nopeasti ylös ja laittoin etu tassut olkapäilleni.
-No joo moikka sullekkin. Samalla Irina yritti saada kuononsa purkkiin.
-Odota, sanoin ja Irina istahti maahan.
-Hyvä tyttö, sanoin ja kehuin sitä. Taputin Irtinaa otsa pegneriin. Laitoin muovi kipon maahan, ja Irina alkoi syödä, heti kun sai luvan.
-Niin, entäs nämä tavarat?, ajattelin. Huomasin, että pienen luukun yläpuolella (mistä Irina pääsee ulos) oli hylly. Hylly oli tehty luultavasti männystä. Asettelin kassistani hyllylle tähti keksejä, talutus narun ja 3 kuivamuona pussia. hienon kimaltelevan pannan laitoin Irinan kaulaan ja pallon maahan. Irina nappasi sen nopeasti suuhunsa, ja juoksi luukusta ulos. Luukun vieressä, vasemmalla, oli ihan pieni koroke, joka oli tehty puusta. Kun korokkeelle astui, tuli eteen ovi, josta mahtuivat ihmiset ulos. Laitoin oven perässäni kiinni. Irinalla, oli iso ulko häkki, joka oli metsässä. Irinan häkissä oli paljon ernlaisia puita, kuten myös muitten koirien häkeissä. Tunnelma oli ihana. Kaksi koiraa, oli Irinan toisilla puolilla. Koirat yrittivat tunkea kuonojaan käkkien läpi, että saisivat haistella Irinaa. Irina jolkotti epäröiden toisen luokse, ja antoi kuononsa koskettaa toisen koiran kuonoa. Sitten Irina, ja toinen koira alkoivat juosta kumpikin omalla puolellaan edestakaisin aidan vieressä. Niiden turkitkin osoiivat yhteen. Toinen koira haukkui hermostuneena, koska ei saanut olla Irinan kanssa.
Päätin mennä sisälle. Kävin hakemassa harjan, ja harjailin hieman lattiaa sillä. Kennelin keskellä, lähti huoneeseen tie, jossa oli kaikki lapiot ja muun laiset tarvittavat esineen. Vein harjan takaisin sinne, kun olin harjannut hieman sisätilan karheaa matto lattiaa. Irina huomasi, että olin lähdössä, joten hän tuli sanomaan moikat. Sitten Irina juoksi takaisin ulos. Naurahdin ja lähdin kotin
LOPPU

Vastaus:

Mukavan kokoinen tarina! Hyvä, että siivosit kennelin lattioita. Saat tästä 49,50t.

-Iida ja karvakuonot

©2018 Kennel Tuulen Huiskeen - suntuubi.com